Nomadielämää täydellisyyden tavoittamattomissa

Olen laskeutunut pääsiäiseen kuin pehmeään pesään. Nyt on taas aikaa mietiskellä, hautoa uusia ideoita ja suopua luovaan, hiljaiseen joutilaisuuteen. Ei kiireen häivää.

Vielä kolme päivää sitten päivärytmi oli kiivas ja halu yltää toimissaan täydellisyyteen härnäävän iso kiusaus. Kevään tekstipajailu eli kiihkeintä vaihettaan, ja työelämän nomadina tein pitkää päivää, iltaa ja yötäkin.

Vietän pääsiäistä puolisoni kanssa anoppilassa maaseutukaupungin rauhassa. Koko maaliskuun kestäneen tekstimaratonin jälkeen on voimauttavaa viettää yhteistä aikaa yhteisten puuhien innostamana. Myös ulkoiluun on nyt kosolti aikaa. Arjen myllytykseen on tarpeen ottaa etäisyyttä nähdäkseen asioiden painoarvon selvemmin.

paasiaikukat

Maaliskuu on ollut kasvun puntari. Vuosi sitten oli yhtä työntäyteistä  nomadielämää päivät pääksytysten, mutta kestin paineet silloin huonommin. Tahto täydelliseen suoritukseen oli tuolloin tinkimätön, vaikka niin järki kuin sydän viestivät, ettei sellainen ole mahdollista eikä mielekästä. Pyrkimys virheettömyyteen johti happamaan, uupuneeseen oloon. Päivät kutistuivat silkaksi suorittamiseksi, kun matkasin kolmen kampuksen väliä ja tavoittelin täydellisyyttä.

Matkasin tänäkin vuonna maaliskuun kolmen kampuksen reittiä. Tahti oli jopa kovempi kuin aiemmin. Työ tuntui kuitenkin kevyemmältä, koska suostuin tekemään parhaani – en täydellistä. Tottavie kompastelin ja kaatuilin kuukauden aikana ja esitin joskus pedakoomisia tuokioita. Niissä oli ainesta stand up -esityksiin tai piilokameraohjelmaan. Oli vapauttavaa nauraa itselleen ja kutsua nauruleikkiin muutkin. Hommat tulivat kuitenkin pääosin hoidetuksi. Osa tosin vajaammin kuin haluaisin myöntää.

Miksi pitäisi jahdata täydellisyyttä? Sehän on kuin varjo, kuvajainen, jota ei tavoita. Toki pitää tehdä parhaansa ja oppia. En kehota heittäytymään hervottomaksi. Jos jokin on liikaa, siitä kannattaa luopua.

Pari viikkoa sitten juttelin tutun koordinaattotin kanssa tekstipajoista. Siinä sivussa hän kertoi, että tuntee riittämättömyyttä työkuotmansa painon yhä vain kasvaessa. Sanoin, että olen aika kivasti edennyt matkallani kohti määrätietoista itsekuria ja parhaani tekemisen taitoa. Täydellinen ei tarvitse olla. ”Kyllä pitää olla täydellinen”, tämä monitaitoinen ja osaava ammattilainen sanoi painokkaasti. ”Pitääkö? Miksi?” kysyin.

Ensi vuodeksi järkeistän toimintaani entisestään. En tahdo jättää jälkeeni viimeistelyn puutteista kielivää työn jälkeä. Vastuu on vahva asia, ja tahdon kantaa sen tekemisistäni. Ihan en ole siihen vielä yltänyt.

Levollista pääsiäisen ja uuden kasvun aikaa.

munat

 

 

 

Mainokset