Selätä kirjoitusjumi, anna tekstin virrata

Se on kaikki mulla täällä päässä. En mä oo vielä kirjoittanut mitään.

Kirjoittaminen se on tässä hommassa helpoin osuus.

Kun mä kirjoitan sen, minkä sain lähteistä irti, se näyttää niin luokattomalta.

Tuttuja lauseita kirjoittamisen sietämättömästä keveydestä, joka vaivaa ainakin ajoittain useimpia meistä. Matka ajatuksista tekstiksi on yllättävän pitkä ja polveileva. Ei auta kehotus: ”Teksti, ala tulla!” Jumin voi silti karistaa erilaisin konstein.

Kirjoitustyon_helpottaminen_Liite2

Opetin kesäkandidaattiseminaarissa tieteellistä kirjoittamista 100 opiskelijalle johdantoluennoilla ja 50:lle tekstipajoissa. Tahti oli kova: kesäkuun alussa ryhdyttiin töihin, puolessavälissä ehdittiin ensimmäisiin pajoihin ja työtä jatkettiin elokuun puolenvälissä toisessa pajassa. Heti alussa keskusteltiin kirjoitusjumin nujerruskeinoista.

Tässä kootut vinkit:

  1. Asennoidu kirjoitustyöhön myönteisesti. Muista suhteellisuudentaju.
  2. Opettele tekstilaji, jonka yksilöä kirjoitat (opinnäytteissä yleensä tutkimusraportti).
  3. Sovella vaihe- eli prosessikirjoittamisen työtapaa (suunnittelu > luonnostelu > muokkaus eli versiointi: > palautteen perusteella tehtävä editointi > viimeistely).
  4. Hanki palautetta tekstiversioistasi. Siten saat toisen näkökulman tekstiisi. Keskustele kollegojen kanssa teksteistänne.
  5. Aloita kirjoittaminen rennosti, vapaasti ja ilman kritiikkiä. Anna mennä. Puhu tekstiä ensin vaikka sanelimeen tai piirrä mielle- ja käsitekarttoja.
  6. Nuku riittävästi. Huolehdi ravinnosta. Ulkoile.
  7. Hyödynnä apuvälineitä kuten tekstin- ja kielenhuollon kirjoja ja verkkosivustoja (esimerkiksi Kotus, Kirjoittajan ABC ja Kielijelppi).

[contact-field label='Name' type='name' required='1'/][contact-field label='Email' type='email' required='1'/][contact-field label='Website' type='url'/][contact-field label='Kommentti' type='textarea' required='1'/]

Mainokset