Ihmisen mittainen intohimo ja työn imu

The road to greatness can take you to the edge

Katsoin dvd:ltä parin vuoden takaisen Whiplashin, joka sai kolme Oscaria ja viisi Oscar-ehdokkuutta. En ennalta tiennyt elokuvasta mitään. Katsomiskokemus jäi mieleen mylläämään. Voiko pakkomielteinen intohimo muutttua voimauttavaksi?

Whiplash on tarina nuoresta rumpalista Andrew’sta, hänen opettajastaan Fletcheristä ja heidän oppipoika-mestarisuhteestaan. Kun hiukan pintaa raapaisee, teemaksi paljastuu pakkomielteeksi muuttuva intohimo, joka puskee molempia kohti omia tavoitteita. Intensiteetti kasvaa ja kuilun partaalle tullaan, kun vastakkain on kaksi vahvaa egoa.

Andrew on nuori lahjakkuus, joka pääsee arvostettuun musiikkikouluun ja sen huippuorkesteriin valmiina tekemään kaikkensa. Hän haluaa legendaarisen Buddy Richin veroiseksi rumpaliksi. Karismaattinen orkesterinjohtaja Fletcher ryhtyy ottamaan tulokkaasta mittaa ja koulimaan tätä kovimman kautta. Fletcher on Andrew’lle pain in the ass. Whiplash on tarina hurjasta intohimosta ja sen hinnasta mutta myös tarina kasvusta: kovat tavoitteet ja kova työ voivat johtaa maaliin. Pain is so close to pleasure.

Ohjaaja Damien Chazelle käsikirjoitti ja ohjasi lyhytelokuvan Whiplash vuonna 2013 ja sai siitä Sundancen elokuvajuhlien lyhytelokuvapalkinnon. Chazellen esikoiselokuva Guy and Madeline on a Park Bench (2009) on pienen budjetin jazz-musikaali ja osa hänen akateemista opinnäytettään. Vuonna 2014 Chazelle laajensi Whiplashin kokopitkäksi elokuvaksi, jonka hän käsikirjoitti ja ohjasi.

Whiplash tarkoittaa piiskaniskua. Piiskaniskuvammalla tarkoitetaan Terveyskirjaston mukaan ”kiihtyvyys-hidastuvuusmekanismilla niskaan suuntautuneen energian synnyttämää vammaa”. Fletcher piiskaa valmentajana armotta Andrew’ta, joka treenaa tuskasta piittaamatta niin kiihkeästi, ettei välitä vammoistaan.

Jännitteinen suhde palvelee molempien päähenkilöiden tarpeita. Andrew’lla on unelmansa. Fletcher testaa aloittelevan muusikon potentiaalia äärirajoille selvittääkseen, onko tämä kestävää ainesta. Andrew rummuttaa sormet verillä, Fletcher ottaa masokismiin alttiista oppilaastaan kaiken irti. ”Nopeammin. Nopeammin”, Fletcher vaatii. Hän alistaa, nöyryyttää, simputtaa.

Fletcher käyttää Andrew’ta epäröimättä oman unelmansa toteuttamiseen. Tuo unelma on täydellisen soinnin jazzorkesteri. Unelmansa vuoksi hän usuttaa nuoret muusikot toisiaan vastaan ja oikkujensa kohteeksi.

J. K. Simmons loistaa kauhuopettajana. Hän tekee Fletcherinsä vimmalla ja kuitenkin vangitsevan vivahteikkaasti pienimpiä ilmeitä myöten. Simmonsin roolityössä on kovuutta ja herkkyyttä. Miles Teller Andrew’na on roolissaan taitava. Hän näyttelee yksiulotteisemmin kuin Simmons, mutta rummutus sujuu suvereenisti. Teller on soittanut rumpuja 15-vuotiaasta saakka.

Elokuva huipentuu Duke Ellingtonin klassikkokappaleen Caravanin huimaavaan tulkintaan. Se jää pyörimään tajuntaan pitkäksi aikaa kuten myös Fletcherin ja Andrew’n sähköinen opettaja-oppilassuhde. Ja Fletcherin hymy.

Whiplash sai pohtimaan intohimoa alkuvoimana, jonka vaikutus voi heilahtaa tuhoavaksi tai nostattavaksi. Ihmisen mittaista intohimoa. Työn intohimon imua saan onnekseni kokea omassa työssäni niin Tekstitaivaassa kuin Aallossa. Se on arjen ekstaasia, josta mentaalivalmentaja Minna Marsh kirjoittaa uutuuskirjassaan Intohimo.

Työni ei sisällä Andrew’n tai Fletcherin toiminnan extremeluonnetta, mutta sytyttävää se on. Kun opiskelija tulee juttelemaan ideastaan silmät loistaen tai ratkomaan aiheensa rajausta, olen läsnä hänelle. ”Mistä mä löydän sopivan haastateltavan?” ”Mä ajattelin tehdä tästä kehittämishankkeen, mut miten mä suunnittelen siihen kuuluvan kirjoittamisen?” ”Mä kokeilen sitä silmukointia ja lumihiutalemenetelmää?” Minä vuorostani kuuntelen, kyselen ja yritän oivalluttaa.

Sytyn ohjaukselle, opinnäytteen tekijöiden prosesseille. Innostun ohjattavistani. Sytyn prosessien parantamiselle. Sytyn oppijoiden halusta oppia ja tehdä omaa juttuaan. Ohjaustyö voimauttaa.

Juuri näinä aikoina saan iloita kolmesta toteutuvasta opintopiiristä ja useasta yksilöohjauksesta. Kun prosessit johtavat valmiisiin opinnäytteisiin ja tuottavat työelämään uusia osaajia, olen työstäni vahvistunut ja onnellinen.

Mikä sytyttää sinut omassa työssäsi?

Mainokset

Löydä intohimosi, anna palaa!

”Tuli on kaikki tulet.”

– Julio Cortázar

Mistä innostut? Mihin tunnet vahvaa vetoa ja halua? Miten vaalit intoasi ja haluasi eli intohimoasi?

Mentaalivalmentaja Minna Marsh avaa Intohimo-kirjassaan intohimoa eri näkökulmista ja auttaa lukijaa konkreettisin vinkein löytämään näihin kysymyksiin vastauksia.

Marsh on kirjoittanut kolmannen kirjansa aiheesta, joka karttaa kesytystä. Hän ei kaihda vaikeiksi miellettyjä eikä niin sanottuja tabuaiheita vaan tarttuu varmoin ottein siihen, mikä häntä kiinnostaa ja minkä kokee merkitykselliseksi. Hän jakaa oivalluksensa havainnollisin vinkein, esimerkein ja harjoituksin. ”Sytytkö?” Marsh kysyy.

intohimo

Tarkastelussa ovat muun muassa seksuaalisuuden voima, intohimoiset ihmiset, intohimon ulkoiset ja sisäiset esteet ja intuition voima. Mitä todella haluat? Mitkä ovat vahvuutesi? Miten vahvistat lahjakkuuttasi ja potentiaaliasi?

Intohimo on tarinallinen tieto- ja työkirja. Se on helppolukuinen mutta antaa terveesti vastusta. Lukiessa tulee pitkin matkaa totuuden hetkiä, jolloin joutuu kohtaamaan itsensä eikä pääse pakoon. Oman elämän falskiudet nousevat pintaan. Samalla kun Marsh suoralla tyylillään hieroo kipupisteitäsi ja saa sinut ulvahtamaan (totuus satuttaa), hän rohkaisee, kannustaa ja auttaa vahvistumaan. Sytyt ehkä nopeasti mutta roihuat vain, jos olet valmis tekemään töitä intohimosi hyväksi.

Mitä opin tai pikemminkin opettelen Intohimon innoittamana? Otetaan top 7:

  1. Aseta rajoja. – Tarvitsen paljon omaa tilaa ja keskittymistä.
  2. Tunnista heimosi. – Tarvitsen energisoivia ja rakentavasti haastavia ihmisiä, joihin tunnen yhteyttä.
  3. Elämä on riskinottoa. – Riskitön elämä on haalea kompromissi.
  4. Vahvuudet ratkaisevat. – En takerru siihen, mikä ei toimi tai mikä ankeuttaa.
  5. Halua, harjoittele ja toimi halun suuntaan. Karsi tarpeeton. – Lisään panoksia konkretiaan, vaikka pienin askelin kohti välitavoitteita. Luovun viikoittain jostakin turhasta.
  6. Meitä ohjaavat rakkaus ja pelko. – Pelot voi tunnistaa, myöntää ja voittaa. Rakkaus on kaikki.
  7. Rakasta itseäsi. – Kun rakastaa itseään, voi rakastaa toisiakin ja elää parempaa elämää.

Mitä kirjasta jäi mieleen ensilukemalta? Toinen top 7:

  1. Ristiriitaisten, eri tavoin intohimoisten ihmisten tarinat. – Yllättävin oli Mahatma Gandhin kamppailu oman seksuaalisuutensa kanssa, älyllisesti kiehtovin Galileo Galilein, tinkimättömyydessään haastavin Jeanne d’Arcin ja itseäni toisella lukemalla väkevimmin koskettanut Andre Agassin tarina.
  2. Minna Marshin kyky laittaa itsensä likoon täysillä. – Ote on hyvin henkilökohtainen, mikä vahvistaa kirjan sanomaa. Se voi olla joillekuille liikaa, punainen vaate, pelottavaa.
  3. Kannustus terveeseen tottelemattomuuteen. – Normien ja sääntöjen maailmassa hyvin virkistävä kannustus.
  4. Harjoitukset.– Kotitreeniä ihan jokaiselle intohimoaan tunnistavalle.
  5. Omat vahvuudet. – Niiden varaan kannattaa rakentaa ja niitä vahvistaa.
  6. Käytännön vinkit (luku 8). – Huoneentaulu treenien tueksi. Suorat kehotukset tuovat peilin, johon on katsottava ja joka joissain kohdin näyttää vinon kuvan. Itselleni treeniin etenkin kohdat Prioriteeteista, Itsetunnosta, Terveydestä, Analysoinnista ja Päätöksenteosta.
  7. Alf Rehnin esipuhe Esileikki. – Rehnillä on intohimon taju, ja Minna Marshin tavoin hän toteuttaa intohimoaan elämässään. Sana tulee lihaksi.

Kirjan työkirjaosuus riemastuttaa ja hiukan pelottaakin. Itse aloin heti tehdä tehtäväsarjoja. Harjoitteiden avulla saan tuntumaa omiin intohimon kohteisiini ja niistä tietoisemmaksi. Tehtävät aktivoivat intohimotyöskentelyyn innostavasti. Tässä esimerkki:

Harjoitus: Intohimon historiasi

Usein ihmiset mainitsevat seksuaaliset kokemukset ja seksuaalisen heräämisen

ensimmäisenä kosketuksena intohimoon. Mistä sinä olet elämäsi varrella syttynyt?

Millaiset asiat saavat sinut liekkeihin? Jos mainitset seksin, yritä lisätä ainakin viisi muuta

asiaa.

1.

2.

3.

4.

5.

Minna Marsh on läpi kirjan lukijansa kanssakulkija ja esiheittäytyjä. Hän kirjoittaa itsensä rohkeasti likoon laittaen: kertoo yksityisiä muistojaan ja kokemuksiaan, rikkoo tabuja mm. kirjoittaessaan seksuaalisuudestaan ja seksimieltymyksistään. Näin tehdessään hän ei etsi sensaatiota vaan antaa lukijalle esimerkillään lahjan, jota voisi kutsua voimaannuttamiseksi tai rohkaisuksi kulkea omaa tietä. Joitakin avoin, häpeämätön seksuaalisuuden ylistys voi ärsyttää. Riskinottoa sekin.

Rakenteeltaan kirja yllättää iloisesti. Teemat ja näkökulmat vaihtuvat mutta havainnollinen tarinallisuus kulkee läpi kirjan. Intohimo on täyshunajavasu mehiläisineen.

Kenelle Intohimo sopii? Kenelle tahansa, joka haluaa oppia intohimosta enemmän, etsii elämälleen suuntaa tai tarkoitusta tai on valmis rankkaankin työhön itsensä kanssa. Periksi jo antaneelle kirja on väärä valinta. Minna Marsh kannustaa meitä vaalimaan intohimon palavaa liekkiä. Jos mielessä käväisee ajatus liekin tukahduttamisesta, käännä katseesi kirjan loppuun. Marsh kommentoi siellä ytimekkäästi: ”Älä.”

Ai niin, löysinkö intohimoni? Ainakin kolme: uuden oppiminen, kirjoittajien ohjaus ja kirjoittaminen. Ne kietoutuvat mukavasti yhteen.

Intohimo on arjen hurmiota.

”Tuli, kulje kanssani.” – Twin Peaks -sarjasta

Kirjalla kuntoon -viikko 23. – 29.1.2017

Tekstisyksy hehkuu värejä

Tervetuloa raikas, rikas syksy! Rankan kevään jälkeen vietin palautumisen ja harkinnan kesää. Kevään reppu oli raskas kantaa, mutta itse olin sen pakannut ja osani valinnut. Hajotin voimiani moniaalle, mikä osoittautui kuukausien saatossa typeräksi touhuksi. Onneksi sain pätevää apua. Antaja tunnistaa kyllä itsensä.

Työssä sinänsä ei ollut vikaa, mutta se hajaantui liian moneen suuntaan ja alkoi osin olla puutumukseen asti vanhan toistoa. Tajusin, että minun on tervehdytettävä työelämäni, jotta voin paremmin niin työssä kuin yksityiselämässänikin. Toisin sanoen minun olisi luovuttava jostain, jos halusin tehdä työni hyvin. Ja minähän halusin.

Oivallus ei suinkaan salamannopeasti johtanut muutokseen, vaan päätös kypsyi vähitellen. Luovuin opettajan kaksoistoimesta ja opetan alkaneena lukuvuonna vain yhdessä korkeakoulussa. Terveys oli suuri syy karsia ja keskittää töitä. Jää enemmän aikaa myös omalle Tekstitaivaalle.

Reppu siis keveni ja henkinen suorituskorsetti hellitti. Hurmaava helpotus! Maltoin rajata toiminta-aluettani ja keskittää energiaani. Ohjaus vetää yhä vahvemmin puoleensa. Siinä on kutsumuksen vetovoimaa.

Kehitän parhaillaan opintopiirejä opinnäytteen kirjoittajille: muutama pilottikokeilu on jo takana ja uusia ryhmiä syntymässä. Kehitän myös taiteen alan opiskelijoiden tekstitaitojen opetusta. Toteutan haaveitani auttamalla kirjoittajia. Tekstisyksy hehkuu värejä! Väriloisto kantakoon läpi talven ja kevään kalpeuden.

”Menneisyyteni on opettanut, että edes kaikkensa antaminen ei riitä, jos on ponnistellut väärän asian parissa”, sanoo käsikirjoittaja Kirsikka Saari.

Todettakoon, että oma asiani ei sinänsä ollut ”väärä” mutta osoittautui ajan mittaan energiasyöpöksi. En kiistä sen arvoa. Sen aika ei vain ole nyt, kun luon nahkaani, kun luopumalla vanhasta saan enemmän, kun keskitän voimani viisaammin.

Syyskuun täysikuu hehkuu keltaisena. Syksy on uusien työhankkeiden ja harrasteiden aikaa. Tartutaan toimiin!

20160915_230514

 

Vapaasta pudotuksesta nousuun

Lähes hysteerinen tempoilu kevättalvella pakotti viimein kokemaan ja tunnustamaan rajat. Multitaskaus ei ajan mittaan tuo siunausta vaan vain huonon omantunnon. On uskallettava taas päästää irti siitä, mikä ei rakenna vaan repii ja kuluttaa. On tehtävä päätöksiä. Elämää ei kannata haaskata sellaiseen, mikä ei saa kukoistamaan.

Pääsiäiseen asti uskoin ja uskottelin, että hallitsen suvereenisti kuvion, joka työarkeen piirtyi. Sitten tulin ylikierroksilla sfääreihin, joista pääsin hitaasti rämpien näköalapaikkaan. Tolkkuihin tultuani ja näköalapaikalta katsoessani hahmotin helvetin, jonka olin ihan itse vaivihkaa onnistunut rakentamaan. Näin hajautettuja työmaita ja epärealistisen hölmön epämääräisissä raivauspuuhissa. Yhden sortin Sisyfoksen.

Homma oli sujunut joiltakin osin hienosti, joiltakin osin huonosti. Kolmelle tontille on vaikea levittäytyä touhuamaan pitkäjaksoisesti, jos pelkät käytännön logistiset haasteet hiertävät arkea. Seutumatkailu metropolialueella imee kuukausien kuluessa mehut innokkaaltakin. Lopulta löysin itseni pakanamaan kartalta, joka päivä eri leveys- ja pituusasteelta. Oma vika, ihan täysin. Nomadi voi olla, mutta ei holtiton.

Usein sitä haluaisi poistaa ongelman ja sitten elää. Pitäisi kuitenkin uskaltaa elää ja toimia, olipa ongelmia tai ei. Jos jokin osa kokonaisuudesta ei toimi, se kannattaa fiksata kuntoon. Niin olen päättänyt tehdä, koska haluan tehdä korkealaatuista jälkeä ja pysyä kunnossa hajottamatta itseäni ja osaamistani moniaalle.

Mentaalivalmentajani on kenties pyöritellyt päätään seuratessaan tempoiluani ja kovapäisyyttäni, mutta toiset meistä näköjään tarvitsevat pidemmän oppimäärän. Me Lumikit, jotka lipsumme.

Jos kysyt,missä korkeakoulutoimintaan suuntautuva ammatillinen intohimoni asuu ja elää, kasvaa ja kukoistaa, vastaan: ohjaamisessa. Annan parastani valmentaessani ja ohjatessani kirjoittajia parantamaan tekstitaitojaan. Kirjoittamisen opetus ja koulutus ovat siinä rinnalla. Muun rajaan pois. Tontteinani olkoot Tekstitaivas ja koulu, jossa työni sisältää keskitetysti ohjausta ja kirjoittamisen opetusta. Toisesta toivon etenkin yamk:n tekstintekijöiden ohjaustöitä. Näiden töiden kesken on synergiaa ja ne pysyvät hallinnassa.

Opiskelijan palaute on aina arvokas. Eräistä jutuista ansaitsen tänä keväänä kirpeää palautetta. Eräistä taas arvelen kertyvän hyvää palautetta. Joskus saa sellaista palautetta, että mykisyy ja liikuttuu kiitollisuudesta ja tuntee tekevänsä merkityksellistä työtä. Sellainen oli tämä valmistuvan opiskelijan viesti:

”Kiitos myös kaikesta tuesta ja opista mitä olen kursseilla, tekstityöpajoissa ym. sinulta saanut. Tuossa juuri lueskelin ensimmäisiä kirjoituksiani läpi ja nyt valmistunutta opinnäytettä ja olen todella iloinen, kuinka iso harppaus omassa kirjoittamisessa on tapahtunut. Täytyy myös sanoa, että koko prosessi on ollut todella kiinnostava ja innostava. Melkein voisi heti uudestaan aloittaa!”

Viime päivinä olen saanut ilokseni keskittyä Tekstitaivaan asioihin. Opintopiirejä on viritelty ja hanketta dokumentoitu. Syksyllä opinnäytetyötään aloittavat ja jatkavat saavat sparraus- ja editointitukea monimuotoisesti ja joustavin työtavoin. Sain pari viikkoa sitten rohkaisevan kokemuksen Skype-ohjauksesta USA:ssa olleiden ohjattavieni kanssa.

 

Ohjaan kesällä opinnäytteen kirjoittajien opintopiirejä Helsingin seudun kesäyliopistossa  ja opetan filosofi, metodologiaopettaja Ville-Matti Vilkan kanssa opinnäytetyön tekemiseen orientoivan kurssin Tutki ja kehitä. Sydämellisesti tervetuloa mukaan, korkeakoulun opinnäytetyötä tekevä – oletpa sitten alussa tai vauhdissa!

Ai niin, ihan ensimmäisen opintopiirin jäsenistä Satu valmistuu taiteen maisteriksi aivan pian. Hän esittelee opinnäytteensä Ihon alla 13.6. Onnea, Satu!

 

Nomadielämää täydellisyyden tavoittamattomissa

Olen laskeutunut pääsiäiseen kuin pehmeään pesään. Nyt on taas aikaa mietiskellä, hautoa uusia ideoita ja suopua luovaan, hiljaiseen joutilaisuuteen. Ei kiireen häivää.

Vielä kolme päivää sitten päivärytmi oli kiivas ja halu yltää toimissaan täydellisyyteen härnäävän iso kiusaus. Kevään tekstipajailu eli kiihkeintä vaihettaan, ja työelämän nomadina tein pitkää päivää, iltaa ja yötäkin.

Vietän pääsiäistä puolisoni kanssa anoppilassa maaseutukaupungin rauhassa. Koko maaliskuun kestäneen tekstimaratonin jälkeen on voimauttavaa viettää yhteistä aikaa yhteisten puuhien innostamana. Myös ulkoiluun on nyt kosolti aikaa. Arjen myllytykseen on tarpeen ottaa etäisyyttä nähdäkseen asioiden painoarvon selvemmin.

paasiaikukat

Maaliskuu on ollut kasvun puntari. Vuosi sitten oli yhtä työntäyteistä  nomadielämää päivät pääksytysten, mutta kestin paineet silloin huonommin. Tahto täydelliseen suoritukseen oli tuolloin tinkimätön, vaikka niin järki kuin sydän viestivät, ettei sellainen ole mahdollista eikä mielekästä. Pyrkimys virheettömyyteen johti happamaan, uupuneeseen oloon. Päivät kutistuivat silkaksi suorittamiseksi, kun matkasin kolmen kampuksen väliä ja tavoittelin täydellisyyttä.

Matkasin tänäkin vuonna maaliskuun kolmen kampuksen reittiä. Tahti oli jopa kovempi kuin aiemmin. Työ tuntui kuitenkin kevyemmältä, koska suostuin tekemään parhaani – en täydellistä. Tottavie kompastelin ja kaatuilin kuukauden aikana ja esitin joskus pedakoomisia tuokioita. Niissä oli ainesta stand up -esityksiin tai piilokameraohjelmaan. Oli vapauttavaa nauraa itselleen ja kutsua nauruleikkiin muutkin. Hommat tulivat kuitenkin pääosin hoidetuksi. Osa tosin vajaammin kuin haluaisin myöntää.

Miksi pitäisi jahdata täydellisyyttä? Sehän on kuin varjo, kuvajainen, jota ei tavoita. Toki pitää tehdä parhaansa ja oppia. En kehota heittäytymään hervottomaksi. Jos jokin on liikaa, siitä kannattaa luopua.

Pari viikkoa sitten juttelin tutun koordinaattotin kanssa tekstipajoista. Siinä sivussa hän kertoi, että tuntee riittämättömyyttä työkuotmansa painon yhä vain kasvaessa. Sanoin, että olen aika kivasti edennyt matkallani kohti määrätietoista itsekuria ja parhaani tekemisen taitoa. Täydellinen ei tarvitse olla. ”Kyllä pitää olla täydellinen”, tämä monitaitoinen ja osaava ammattilainen sanoi painokkaasti. ”Pitääkö? Miksi?” kysyin.

Ensi vuodeksi järkeistän toimintaani entisestään. En tahdo jättää jälkeeni viimeistelyn puutteista kielivää työn jälkeä. Vastuu on vahva asia, ja tahdon kantaa sen tekemisistäni. Ihan en ole siihen vielä yltänyt.

Levollista pääsiäisen ja uuden kasvun aikaa.

munat

 

 

 

Parempia opinnäytetekstejä yhteisvoimin

Vuosi vaihtui ja tekstinteko jatkuu. Moni korkeakouluopiskelija aloittelee kandidaatin- tai maisterintyötään ja miettii edessä olevaa kirjoitusurakkaa. Oppineisuus kun pitää osoittaa myös sanallistamalla tekemisensä. On asetettava sanat tekojen kuvastimeksi, jotta toisetkin pääsevät saavutuksesta osallisiksi.

Kun itse aikanani kirjoitin graduani, ei tekstinohjausta ollut saatavissa. Sisällönohjaajat kiinnittivät (ja kiinnittävät yhä) tekstiin vaihtelevasti huomiota. Oma graduohjaajani oli työssään erinomainen ja tuki prosessiani merkittävästi. Työni puutteet lankesivat toki omalle kontolleni. Opin silti ohjaajani avulla kirjoittamisesta ja vähän ohjaamisestakin.

Tekstinohjaus on sittemmin tullut tutuksi, kun olen vuosien mittaan ohjannut lähes tuhatta opinnäytteen kirjoittajaa kohti toimivaa opinnäytetekstiä.

Olen työssäni kokenut, että moni heistä on kaivannut tekstimatkalleen tien tuntevaa kumppania. Sellaista, joka kannustaa ja auttaa rämpimisvaiheessa vaeltavaa ottamaan haltuun tarpeelliset tiedot ja taidot. Tekstinohjaajana olen saanut kulkea rinnalla joskus hetken, joskus reitin alusta loppuun. Yhdessä matka on taittunut ketterämmin ja hauskemmin kuin yksin rämpien.

Yhdessä on helpompaa opetella tutkimusviestinnän konventioita eli vakiintuneita piirteitä. Yksi yhdessä opettelun paikka on opintopiiri. Se mahdollistaa vertaispalautteen ja ohjaajan palautteen, antaa työskentely- ja lähdevinkkejä, tarjoaa tilan keskustelulle ja jakamiselle rennossa ilmapiirissä.

512px-Study_in_group_in_the_HHS_library

Kannustavassa ryhmässä on turvallista testata valintojaan ja työstää keskeneräisiä tekstejään – tai vaikka rämpiä ja ponnistaa surkeiden versioiden kautta kelpo tekstiin. Opintopiirissä toimitaan yhteisvoimin, jotta saadaan parempia opinnäytetekstejä.

Ohjaajatkin saisivat yhdistää voimansa ja alkaa tosissaan ohjata yhdessä. Ihan käytännössä ja arjessa. Tavoitteena ei ole tuottaa ohjaajien mieltymysten mukaisia – heidän ”näköisiään” – töitä vaan auttaa ohjattavia löytämään itsenäisiä ratkaisuja.

Oppimisen ja kirjoittamisen ilo on hienoimpia löytöjä, joita opinnäytteen tekijä voi tehdä. Siinä ohjaaja voi olla suureksi avuksi.

Aion tänä vuonna panna tekstinohjauksesta kertyneet kokemukseni testiin ja järjestää eri vaiheissa opinnäyteprosessiaan oleville opintopiirejä. Viestitän niistä tuonnempana tarkemmin. Kiinnostuneet, olkaa kuulolla.

Rakkaat opinnäytteenne kanssa ahkeroivat, tehkää ilolla ja yhdistäkää voimanne. Keskustelkaa teksteistä(nne) ja kirjoittamisesta. Jakakaa toimivia käytänteitä, hyviä kokemuksiia.

Nostetta teksteihin.

Ihanaa ja antoisaa tekstivuotta 2016 kaikille kirjoittajille!

Kuva: Wikimedia Commons

Tekstinohjaajan vuosi: pikainventaario ja vuosikatsaus

Joulukuu on edennyt niin rivakasti ja tarjonnut innostavia hetkiä siihen tahtiin, etten ole ehtinyt pitkästyä..Sama koskee kulunutta syksyä..Tekstinohjaajan sihti on ollut tarkka. Työote samoin, vaikka siitä on pönötys pysynyt loitolla.

Päivät ovat olleet aikamoista lenhuutusta, kuten anopillani on tapana sanoa. Elän, koen ja teen. En ole ollut elämän seinäruusu työssä enkä muuallakaan. Lukukauden väistämättömät tekstipiikit eivät ole rasittaneet siten kuin joskus aiemmin.

kalenteri

Upposin viikonloppuna tutkailemaan tuntojani, tekemään vuosikatsausta  pikainventaarion jälkeen. Vuosi sitten olin kuin happamassa liemessä marinoitunut. Väsy ja näköalattomuus vaanivat. Työkuorma tuntui uuvuttavan ja tiellä oli muitakin esteitä.

Päätin tehdä asiantilalle jotain rakentavaa: haastoin itseni muutokseen. . Valmentaja-mentorini auttoi minua pääsemään vuoden mittaan kohti tavoitettani. Oli kuin taakka olisi pudonnut kantamuksistani, kuin olisi vapautunut valtavasti tilaa kovalevyltäni. Ilo, rohkeus ja irrottelun kyky palasivat  elämääni.

Työrintamalla on kehitteillä uusia juttuja. Niistä kerron myöhemmin. Sen voin sanoa, että moni niistä liittyy Tekstitaivaaseen.

Hakeuduin myös tuotekehittäjän erikoisammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen. Ajatus ja sen aktivointi tulivat yhtäkkiä intuitiivisesti. Selvitin asiaa pari viikkoa sitten ja sain tietää, että koulutus on juuri alkamassa. Hyppäsin kyytiin torstaina ja nyt sitä mennään!

Minun pitäisi juuri nyt olla Strongholdin ajankohtaisessa Kaamoksesta kirkkauteen -iltaseminaarissa. Olin jo hyvää vauhtia menossa tilaisuuteen. Pasilassa huomasin, että olin innostuksen tilassani unohtanut kännykkäni ja maksukorttini työpaikalle. Eipä siinä muuta kuin paluureissulle.

Jojoilureissulla oli varmaan tarkoituksensa. Tunnen, että olen matkalla kaamoksesta kirkkauteen. Strongholdin perspektiivi olisi rikastanut sitä, mutta tällä kertaa saan pärjätä ilman sitä. Siltä suunnalta voin louhia muuta hyvää kultajyvää.